Eipä kummempia ole tapahtunut viime aikoina. Vähän on hiihdelty ja luisteltu, tytöt kehittyy ihan huimaa vauhtia. Kohta jää siis auttamatta kakkoseksi itse, täytyy tällä hetkellä siis keskittyä pätemiseen. Seuraavassa muutama esimerkki:

 1)Katsokaa tytöt, näin hiihdetään perinteisellä hiihtotyylillä. (Oona luimistelee kädet puuskassa ja Iina ja Aada hihittelevät katsellessaan vuorotellen äitiään, vuorotellen toisiaan.

2)Katsokaa tytöt, kun äiti osaa sirklata luistimilla takaperin ympyrää. Kyllä tekin vielä sen opitte. (Oona yhä edelleen kädet puuskassa pyörittelee päätään ja pyytää näyttämään toiseenkin suuntaan, mikä ei tietenkään ole yhtään niin sujuvaa!

3)Oona pyytää opettamaan luistimilla hyppäämistä, kun koulussakin sitä oli liikuntatunnilla jo harjoiteltu. No, jääkiekkomaila maahan ja riittävästi vauhtia, äiti näyttää.. Ja kyllä pelotti, mutta pääsin onnistuneesti sen yli, enkä edes kaatunut. Oona tietysti tiesi että opettaja oli hypännyt paljon korkeammalle.

   Näistä mukavista muistoista takaisin nykypäivään. Pohdiskelen täällä yhä edelleen että pitäisikö mennä lääkärille näyttämään tuota vasenta jalkaa. Polvi ja nilkka on hyvinkin turvoksissa, ja pikkuhiljaa näyttää nestettä keräävän tuohon oikean jalankin nilkkaan. Puhumattakaan siitä kummallisesta patista joka tuli muutama päivä sitten tuohon vasemman polven ulkosyrjälle, ja on tosi kosketusarka, eikä tuo polvikaan taivu enää kun ehkä kaks kolmasosaa siitä mitä normaalisti.. Oon vaan aika varma siitä että se menis levolla ohi, mutta kun viikonloppuun on vielä kaksi päivää, ja kukas sitten ulkoilee lasten kanssa?? Niin, ja puhumattakaan siitä että töissäkin olis hommia.

   Niin, ja keksivät ruveta rakentamaan tästä meidän kylän läpi siirtoviemäriä Kalajoelle. Siis upottavat halkaisijaltaan n. 15-20cm putken tuonne maahan ja sitä pitkin sitten uitetaan koko jokivarren asukkaiden, tai ainakin isompien kaupunkien likavedet Kalajoelle, puhdistamoon jonka rakentaminen aloitetaan joskus 2013! Eikö kuulosta aika mielenkiintoiselta. Mulla olis jatkoidea tuohon, eikö vain valuteta koko pohjanmaan paskavedet tuonne pohjanlahteen, niin ei tartte sitten enää 2013 rakentaa edes sitä puhdistamoa, kun ei siellä meressä enää kukaan sitten muutenkaan haluaisi uida!

   Mä en ymmärrä että mitä järkeä kaikkea on kuljettaa niin pirusti ja pitkälle. Mun logiikalla kun säästettäis aika lailla luontoa ja energiaa käsittelemällä tavara(mitä se sitten ikinä onkin) niin lähellä sen tuotantopaikkaa kuin mahdollista. Että eiköhän rakenneta tuonne autotallin taakse vanha kunnon puusee. Säästyy vessapaperiakin kun ei sinne kukaan viitsi ihan pikku hädän takia vaivautua, ainakaan näillä pakkasilla.

   Ja tervesisiä vain siskolle! Mähän lupasin kirjoittaa jotakin. Tosin tää vähän karkas käsistä, piti kirjoittaa vain jotakin ihan pikaisesti..