Nykyän tuntuu olevan niin vähän sanottavaa, että on parempi olla hiljaa.

   Näillä mielialoilla olen liikuskellut viime päivinä. Suurin syy lienee työrintamalla. Sitä kun ei osaa edes päivämäärää lappuun kirjoittaa oikealla tavalla niin tuntee olonsa välillä aika arvottomaksi. Muutenkin menee asenteet ja ajatukset usein niin ristiin kukkakaupan omistajan kanssa. Ensi viikolla kyllä yritän ryhdistäytyä ja ottaa muutamia asioita puheeksi.

   Tyttäret voivat paremmin, Aada on toipunut korvatulehduksesta ja pahimmat räkätauditkin on jo voitettu. Oosa hoitaa meidän pikkukissaa niin, että epäilen siitä kohta hengen pakenevan. Ei vain tahdo millään oppia että kun Oosa tulee pitää piiloutua. Ulos tuo pikkuvekkuli vilkuilee kovasti ja yrittää kenkähyllyn alle piiloutua odottamaan oven avautumista. Ehkäpä viikonloppuna käväistään ulkosalla. Kun ei vain huonosti päättyisi se retki!