Tänään on luvassa tukkutapahtuma Oulussa. Sinne on tarkoitus lähteä reilun tunnin päästä ajelemaan. Isotäti on luvannut tulla lapsia kaitsemaan, isoimman tytön otamme mukaan. Saa vähän sellaista laatuaikaa vanhempiensa kanssa. Vähän on ollut liikkeellä mahakipua ja pahaa oloa, että saapi nähdä tuleeko tästä vielä joku vatsatautiepidemia meille. Toivottavasti ei.

   Töissä on ollut kiirettä, tällä viikolla venyi päivät reilusti yli normaalin, siinä ehkä selitys tälle henkiselle väsymykselle. Mahdollisista vapaista en vielä jaksanut puhua, yritetään ens viikolla paremmalla menestyksellä.

   Radiossa tiesivät että tielaitos laskee nopeusrajoituksia ens viikon alussa. Vielä kun sen muistaisi tuolla ajellessaan. Tosin aamuisin on ollut jo tienpinnat sen verran arveluttavia että ei siellä ihan kauheasti ole viitsinyt kaahoitella. Tytöt  tietysti odottavat ensilunta. Toissavuonna se satoi 22. pvä aamuyöllä. Muuten en muistaisi, vaan pääsin silloin sairaalasta Oosan kanssa kotiin ja maa oli viitisen senttiä paksun lumi/räntä/loskakerroksen alla. Jäi mieleen.

   Ajelkaahan sitten varovasti!