Torstaina hain ala-asteen pihalta autokuormallisen ekaluokkalaisia. Juhlittiin Oonan edellispäiväisiä syntymäpäiviä neljäntoista ekaluokkalaisen, yhden eskarilaisen, yhden toka- ja yhden kolmasluokkalaisen kanssa. Sekä tietysti omat lapset siihen lisäksi. Aada vietiin evakkoon isotädille, koska aamupäivällä todettiin että sillä on korvatulehdus. Meno ja meteli oli sen mukaista että minäkin olisin voinut lähteä evakkoon.

   Tänään olen aamuisen siivousurakan jälkeen maannut sohvalla viltin alla ja yrittänyt kuunnella kroppaani että tullaanko oikeasti kipeäksi vai ei. Vieläkään en ole saanut selvyyttä, ja ikäväkseni olen todennut että ruokahalu ei ole ainakaan kadonnut minnekään.

   Torstaina, kaiken sen sähellyksen keskellä, ärsyynnyin suunnattomasti, jälleen kerran tähän puhetapaan. Siis poika pyytää kakkua ja minä ihmettelen ja pyörin pitkin keittiötä että mitä kakkua? Meillä kun ei ollut kuin porkkanakakkua tarjolla. Siis korvasin perinteisen täytekakun (jota kukaan lapsista ei yleensä syö) erimakuisilla jäätelöillä ja kastikkeilla. Niin, poika tarkentaa että sitä kakkua jossa on sitä täytettä välissä. Ja taas minä että kun ei meillä ole mitään täytekakkua... Kunnes tajusin että se halusikin täytekeksejä. Teki kyllä kovin mieli korjata että se on keksi tai pikkuleipä tai pipari tai mikä muu vaan kun kakku, mutta sain nieltyä ylpeyteni. Mun mielestäni kun kakku ja keksi painii ihan eri sarjoissa, mutta mielipiteitähän on tietysti monia.

   Oona osaa jo melkein lukea, mikä on tietysti mukavaa kaikkien kannalta. Sai muuten syntymäpäivälahjaksi mukavia vaatteita ja tietysti kavereilta tyttötavaroita ja muuta mukavaa.